Blogikirjoitukset

Metsä kutsuu seikkailemaan

Tiia Merenheimo, Metsä- ja vastuullisuuskoordinaattori, Suomen Partiolaiset Metsä on minulle ihmettelyn paikka. Kaikki kasvit, linnut, värit ja muodot ja metsän valo eri vuodenaikoina ihastuttavat loputtomasti. Voisi sanoa, että metsäsuhteeni on ylisukupolvinen. Mummini, biologian lehtorin tytär, opetti rakastamaan vanamon tuoksua ja lemmikin vaaleaa sineä. Kuuntelin linnunlaulukasetteja ja piirsin lintujen kuvia muorin ja vaarin luona lintukirjasta. Äitini …

Metsä kutsuu seikkailemaan Lue lisää »

Ekopaasto – uuden etsintää ja iloon johtavaa luopumista

Ilkka Sipiläinen, Kirkkohallituksen kestävän kehityksen ja ympäristöasioiden johtava asiantuntija Ekopaasto on ollut alusta alkaen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja monen muun toimijan yhteinen hanke. Olin mukana aivan sen syntyessä kymmenkunta vuotta sitten. Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) Ulla Ala-Ketola otti yhteyttä. SYKE oli aiemmin toteuttanut Microsoftin, kaupallisen suuryrityksen, kanssa etätyön edistämiskampanjan. Nyt Ulla otti yhteyttä meihin, uskonnolliseen toimijaan …

Ekopaasto – uuden etsintää ja iloon johtavaa luopumista Lue lisää »

Maan ja taivaan rajalla

Saija Kuusela, projektipäällikkö, FT, SYKE Missään ei ole näin sinistä taivasta. Lumi ei loista samalla lailla, kipunoi tällä tavalla iltapäivän valossa, joka siivilöityy männynrunkojen välistä. Rinne on jyrkkä, huohotan ja pysähdyn. Kun nostan katseeni, taivaan syvänkirkas sinisyys lyö silmille. Männyt seisovat punaisina, hiljaisina, ikuisina. Itkettää ilosta. Rinne kohoaa torppani takana. Pieni pläntti metsää, joka merkitsee …

Maan ja taivaan rajalla Lue lisää »

Metsä mielessäni ilman minua

Paloma Hannonen, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto Puilla ja metsällä on vahva yhteys siihen keitä olemme. Olemme kysyneet kuuselta, mihin koti kannattaa rakentaa ja suojanneet eläimiämme pihlajalla. Metsä on muokannut kieltämme ja puhettamme. Olenkin joskus miettinyt, että jos kadotamme metsistämme jotain oleellista, kadotammeko samalle omaa historiaamme, kieltämme ja tapaamme ajatella. Oma metsäsuhteeni on vaeltanut pitkän kierroksen. Lapsena …

Metsä mielessäni ilman minua Lue lisää »

Oma metsäsuhteeni

Sini Miettinen, Tapio Uudisraivaajat tähtäävät linnoituksestaan lähestyviä rosvoja. Huojuvien heinien takaa voi nähdä ruskeat, laukkaavat hevoset ja tuulessa lepattavat hatut. Uudisraivaajien lapset ovat kyyristyneet suojaan paaluvarustuksen taakse. ”Tulkaas syömään!” huutaa päiväkodin täti pihassa. Ratsut katoavat, linnoitus muuttuu ruohottuneeksi kuopaksi, ja Laura Ingallsin kukkamekon sijalla minulla onkin ruohonpätkiä täynnä olevat sammarit. Juoksemme metsänreunasta pihalle ja sisään …

Oma metsäsuhteeni Lue lisää »

Metsä kutsuu

Kirsi Männistö, diakoniatyöntekijä, Tainionvirran seurakunta Rasahtelua, huminaa, nakutusta. Suljen silmät ja hengitän syvään sisään ja ulos. Oi metsä, sinä kutsut ja minä vastaan: tässä olen, hoivaa minua. Kun kaikkea pään ja mielen sisäistä on tungokseen asti, on hoitavaa lähteä luontoon. Suuntaan askeleeni metsäpolulle, koska metsän siimeksessä tuntuu helpolta vaan olla, kaikesta suorittamisesta vapaana. Ja tavallaan …

Metsä kutsuu Lue lisää »

Metsän monet merkitykset

Salka Orivuori, Martat Jo yli sata vuotta sitten – vuonna 1921 – kirjoittivat Marttajärjestön voimanaiset Alli Nissinen ja Fanny Hult Martat-lehden edeltäjässä, Emäntä-lehdessä ”luonnonsuojeluksesta” näin: ”Asemaansa lomakunnan herrana on ihminen käyttänyt mitä itsekkäimmällä tavalla. Hän ei ole tyytynyt viisaana isäntänä hoitamaan ympärillään olevaan luontoa ja käyttämään sen antimia jatkuvasti hyväkseen, vaan on rajattomassa ahneudessaan kaikkialla …

Metsän monet merkitykset Lue lisää »