Tiia Merenheimo, Metsä- ja vastuullisuuskoordinaattori, Suomen Partiolaiset
Metsä on minulle ihmettelyn paikka. Kaikki kasvit, linnut, värit ja muodot ja metsän valo eri vuodenaikoina ihastuttavat loputtomasti.
Voisi sanoa, että metsäsuhteeni on ylisukupolvinen. Mummini, biologian lehtorin tytär, opetti rakastamaan vanamon tuoksua ja lemmikin vaaleaa sineä. Kuuntelin linnunlaulukasetteja ja piirsin lintujen kuvia muorin ja vaarin luona lintukirjasta. Äitini opetti minut arvostamaan luonnon antimia. ”Mustikat huutavat poimimaan”, on perheessämme tapana sanoa, kun mökiltä ei marja-aikaan malttaisi pysyä poissa.
Pienestä asti metsät ovat merkinneet myös seikkailua. Leikimme aina metsissä ystävieni kanssa ja kuvittelimme itsemme mitä lennokkaimpien tarinoiden sankareiksi. Kotikaupunkini on Suomen toiseksi suurin kaupunki, mutta se on silti täynnä lähiluontoa – kerrostaloalueiden lomassakin on siellä täällä pieni metsälaikku tai kallioinen alue, joissa leikkiä ja antaa mielikuvituksen lentää.
Metsässä oppii kunnioittamaan luontoa
Partioretkillä seikkailuista tuli myös omien rajojen kokeilua. Parhaat partiomuistot ovat niitä, joissa on päässyt ylittämään itsensä. Olen eksynyt metsään, palellut, pelännyt pimeää. Nuotio ei ole meinannut syttyä, sade on ropissut teltan kattoon, joskus tulvinut teltan lattiallakin. Lopulta olemme ystävien kanssa onnistuneet, selviytyneet. Saaneet tehtyä tulet, syötyä eväät, löydettyä kartalle – ja kerättyä monta muistoa, jotka säilyvät.
Nuorempana muistan aina pelästyneeni, kun ryhmän kanssa tajusimme olevamme eksyksissä. Mutta myös tunteen, kun pimeässä metsässä väsyneenä tarpoessa edessäpäin alkaakin kajastaa tulenkajo yörastilla, tai kun lumisessa metsässä tarpoessa kuulimme rastimiehen huhuilevan meitä jostain puiden takaa, ja kahlasimme riemuissamme hangen halki perille. Ja myöhemmin, kun parikymppisenä eräässä partiotaitokilpailussa eksyin yösuunnistuksella yksin kolmeksi tunniksi syyskuiseen pilkkopimeyteen, en hermostunut hetkeksikään. Olen oppinut, että metsä on turvapaikka.
Luonnossa selviytymisen kokemuksiin liittyy ajatus siitä, että luonto lopulta voimakkaampi kuin me. Täytyy oppia ymmärtämään ja kunnioittamaan sitä, pelaamaan sen säännöillä.
Partio opettaa monipuolista metsäsuhdetta
Luonnon säännöillä pelaamista tarvitaan myös metsien käyttöön resurssina. Koulutustaustani on biotuotetekniikassa, joka tutkii, mitä kaikkea luonnonmateriaaleista voi valmistaa. Metsäteollisuuteen liittyy monia ekologisen kestävyyden haasteita, ja kannan joskus huolta ja surua metsäluonnosta. Silti opintojeni myötä metsäteollisuus on ollut minulle myös toivon teollisuudenala, joka yrittää löytää keinoja korvata fossiilisia raaka-aineita ja torjua ilmastonmuutosta. Toisaalta emme voi voittaa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa luonnon monimuotoisuutta vaarantamalla. Metsästä on moneksi, mutta meidän täytyy varmistaa, ettemme yritä hyödyntää sitä liiankin moneen. Kuinka tämä varmistetaan, kun samalla monen suomalaisen toimeentulo ja moni arkinen tarpeemme riippuu metsien hyödyntämisestä? Kysymys ei ole aivan yksinkertainen tai mustavalkoinen.
Partiossa haluamme rakentaa siltoja eri näkökulmien välille ja opettaa monipuolista metsäsuhdetta. Paitsi retkikohde, seikkailujen ja elämysten paikka, metsä on partiolaisille arvokas itsessään. Yksi partiolaisen ihanteista on rakastaa luontoa ja suojella ympäristöä. Metsäkasvatuksessamme tutustutaan myös metsäalaan ja siihen, millaisia töitä metsä tarjoaa.
Ekopaaston teema kutsuu tutkimaan omaa suhdetta metsään. Toivon sen tuovan myös toisten kuuntelua ja erilaisten metsäsuhteiden ymmärtämistä. Jollekin metsä on pyhä, toiselle elämys, kolmannelle elanto. Jollekin ehkä kaikkia näistä. Ja varmasti jokaiselle yhtä tärkeä, rakaskin.
