» Ekofasta

Viikko 4

Heponiemen tammet

Mietiskelyteksti

Mitkä ovat Sinulle paikkoja, joista saat voimaa?

Karjalohjalla on erityinen paikka, Heponiemi. Nykyään niemi tunnetaan hiljaisuuden keskuksestaan. Aikoinaan sinne muutti yksi kuuluisimmista Suomen luonnon kulkijoista: I. K. Inha (1865-1930). Miksi Inha valitsi kaikista kauniista paikoista juuri tämän?

Inhalla oli monia syitä, mutta yksi niistä avautuu kallion vierellä: tammimetsä. Lukuisia puita, osa ikivanhoja, osa taimia. Niitä on hämmentävää katsella. Joskus tällaisia tammistoja oli ympäri Varsinais- ja Etelä-Suomea.

Luonto elvyttää

Luonto tuottaa elämän perusedellytyksiä ja hyvinvointia. Riittävän luonnonläheiset ympäristöt ovat ihmisille hyvin tärkeitä. Ne voivat olla kaupunkimetsiä tai erämaita: tärkeintä on se, että niiden annetaan olla riittävän rauhassa. Kun ekosysteemit voivat hyvin, myös ihminen voi paremmin.

Luonto auttaa myös ympäristötunteiden käsittelyssä. Sekä ilo että suru sujuvat paremmin, kun yhteys luontoon säilyy riittävän vahvana.

Hiljaisuuden viljely

Ekopaastoretriitti pidettiin maaliskuun alussa Heponiemessä. Luontoympäristöt ovat aina olleet hyvin tärkeässä osassa hiljaisuuden viljelyä. Nyt yhdistimme tietoisesti hiljaisuutta ja ympäristöasioiden käsittelyä.

Hiljaisuudessa ihminen antaa itselleen mahdollisuuden tuntea. Kun kiire ja ärsykkeet vähenevät, nousee mieleen ja sydämeen sellaista, mikä on jäänyt arjen alle. Hiljaisuutta kannattaa viljellä osana päivittäistä rutiinia, vaikkapa edes pienin hetkin aamuin ja illoin. Toisinaan pidemmät hiljaisuuden jaksot auttavat paljon. Erilaisia mahdollisuuksia löytyy esimerkiksi Hiljaisuuden ystävät -järjestön sivuilta.

Tammet ja teot

Heponiemen kaunis tammisto muistuttaa myös toiminnan olennaisuudesta. Nämäkään tammet eivät olisi säilyneet puunkäytön tarpeilta, elleivät aktiiviset yksilöt olisi yhdistäneet voimiaan niiden suojelemiseksi. Hiljaisuuden viljely ja luontoyhteys ovat olleet lukuisten aktiivisten ihmisten voimavara. Passiivisen vastaanottamisen jaksot voivat vahvistaa arjen aktiivisuutta.

Aloitteen Heponiemen tammiston suojelemiseksi teki suomalaisen ympäristönsuojelun eräs pioneeri, Reino Kalliola (1909-1982). Hän toimi lukuisissa tärkeissä tehtävissä, esimerkiksi valtion luonnonsuojeluvalvojana. Kalliola kirjoitti vaikutusvaltaisen trilogian Suomen luonnosta. Ensimmäisen osan esipuheessa Kalliola avaa myös kristillisen vakaumuksensa merkitystä ympäristönsuojelutyölle:

”Ihmisestä on tullut ’luonnon herra’. Mutta luonnosta olemme yhä kuitenkin riippuvaisia, ei vain aineellisen toimeentulomme vuoksi, vaan myös – henkemme vuoksi. Sielumme näivettyy, jos emme saa nähdä ja kuulla, kaikin aistimimme tuntea luonnon rikkautta ja kauneutta – Jumalan kunniaa luonnossa. Mikään tekniikka tai rationalisointi ei koskaan voi sammuttaa synnynnäistä luonnon kaipuutamme.” (Suomen kaunis luonto, 1946, s.5)

Paastovinkit

Luo arjen keskelle rauhallinen hetki. Pohdi mielessäsi seuraavia kysymyksiä ja jos haluat, kirjoita vastauksesi muistiin.

  • Mistä asioista olen erityisen kiitollinen luonnon suhteen?
  • Muistele (luonnon)paikkaa, joka oli sinulle erityisen mieluinen lapsena.
  • Millaisissa paikoissa voit tai voisit nykyään kokea vastaavanlaisia tunteita?
  • Miten voin toimia sen puolesta, että nuo paikat voivat hyvin?

Jotkut ihmiset ovat ottaneet tavaksi aamuin ja illoin palauttaa mieleensä vähintään muutaman asian, joista he ovat kiitollisia. Voisiko tämä tapa palvella myös sinua? Jos, niin miten järjestät sille ajan ja paikan?

Yksi vaihtoehto on pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Jos kirjaat päivittäin ylös kymmenen kiitoksen ja ilon aihetta, on kolmen vuoden päästä listattu yli kymmenen tuhatta asiaa.

Syvemmälle hengellisyyteen

Hiljentymisharjoitus kiitollisuudesta. Etsi rauhallinen aika ja paikka. Hengitä syvään, selkä suorana.

Käy hitaasti läpi kehoasi. Kunkin jäsenen ja elimen kohdalla keskity miettimään, mitä kaikkea hyvää tuo kehosi osa tuottaa. Millaista kiitollisuutta liittyy jalkaan? Tai vatsaan?

Mietiskele luonnon olentoja ja paikkoja. Raamattu todistaa monissa kohdissa siitä, kuinka luonto ja luontokappaleet ylistävät sekä kiittävät Jumalaa (esim. Psalmi 148). Miten luontokappale kiittää ja ylistää?

Mietiskele Thomas Mertonin lausetta: ”Puu ylistää Jumalaa yksinkertaisesti olemalla puu.”

Millä tavoin sinun elämäsi voi ilmentää kiitollisuutta ja ylistystä?

Millainen ympäristösuhde ylläpitää kiitollisuutta?

Jos haluat, kirjoita jälkikäteen ylös ajatuksiasi ja tunteitasi.